RASVASOTA KÄYNNISSÄ puolesta ja vastaan – voi, maito, ruokaöljyt, transrasvat?

Rasvasotaa” on viime vuosina käyty puolesta ja vastaan.

Kolesteroli_Terttu Häkkilä

Kuva Terttu Häkkilä

Entiseen ”hyvään” aikaan 40- ja 50-luvulla oli kaupoissa ”yhtä” sorttia maitoa ja ”yhtä” sorttia margariinia leivontaan. Voi oli ainoa rasva, mitä leivän päälle levitettiin. Maidon rasvapitoisuus lypsetystä lehmästä oli 4-5 %.

Homogenisoitu maito aiheuttaa ongelmia

Maito ei ollut homogenisoitu, kuten nykyisin. Sen aikainen maito oli terveellistä nykyiseen maitoon verrattuna. Homogenisointi eli rasvan pilkkominen aiheuttaa useimmille ihmisille ongelmia, koska elimistömme ei tunnista pilkottua rasvaa. Rasva saattaa imeytyä suolen seinämän läpi sinne, mihin sen ei pitäisi mennä. Nyt on saatavana myös homogenisoimatonta maitoa kaupoista. Itsekin voi tehdä homogenisoimatonta maitoa laittamalla rasvattomaan maitoon kuohukermaa, mitä ei ole homogenisoitu.

Maidon pästörointi tappaa hyviä ainesosia

Maito myös pastöroidaan, eli kuumennetaan pikaisesti, mikä myös tappaa maidosta hyviä ainesosia. Monet ihmiset eivät voi käyttää ruokakermoja ollenkaan, koska herkkä vatsa reagoi niiden sakeuttamisaineisiin (muunnettu tärkkelys). Puhdas kuohukerma sopii parhaiten.

Tarvitseeko ihminen maitoa?

Eräs arvostamani asiantuntija kertoi minulle, että ”maito ei ole tarkoitettu aikuisille ihmisille. Se on tarkoitettu vasikoille ja pienille lapsille. Rasvaton maito on jopa haitallista ihmisille. Jos juot maitoa, juo täysmaitoa”, hän sanoi.

Maidon hyvä olla täysmaitoa

Maidon kalkkia me emme tarvitse, koska saamme sen kasviksista, jos syömme tarpeeksi kasviksia. Maidon rasva imeyttää kalkin, siksi sen on hyvä olla täysmaitoa, jotta eivät kalkit jää tukkimaan verisuonia.

Aivoistamme 60 % on rasvaa ja siitä 10 % on Omega 3-rasvahappoja, siksi rasva ja Omega 3-rasvahapot ovat tärkeitä meidän aivoillemme.

Rasvattoman maidon käyttö on yksi mahdollinen syy lastemme pahoinvointiin ja ylivilkkauteen. Pienillä lapsilla on todettu maidon aiheuttavan ja lisäävän korvatulehdusriskiä. Lapsilla liian myöhäinen iltasyöminen aiheuttaa myös korviin liman muodostumista ja tulehtumisriskiä. Runsaasti maitoa juovat lapset ovat riidanhaluisempia, todetaan kirjassa Kiinalainen ravinto-oppi, Peter Torssell.

Voita reilusti – kehomme tarvitsee voin hyviä aineita

Voita käytän itse reilusti, ehkä n. 100 g/päivässä. Voissa on paljon hyviä aineita, joita kehomme tarvitsee.

Kasviöljymargariineissa on melkein yhtä paljon kovia rasvoja kuin voissa, koska valmistusprosessissa öljyt muuttuvat osittain koviksi rasvoiksi. Valmistusprosessissa margariinit kuumennetaan yli 200 asteeseen, jolloin öljyjen hyvät aineet tuhotaan.

Kesällä uusien perunoiden kanssa käytän voita saman verran kuin on perunoita. Kolesterolimittauksissa todettiin kolesteroliarvoni jopa pienenevän kesän aikaan.

Asiantuntijoiden mukaan kovilla rasvoilla ei ole mitään tekemistä sydän ja verisuonisairauksien kanssa.

Antioksidantit apuun

Antioksidantit estävät rasvojen hapettumisen (vapaat radikaalit) verisuonissa ja kiinnittymisen verisuonen seinämiin. Antioksidantteja ovat A, C ja E vitamiinit. Antioksidanteista parhaimpia ja kustannuksiltaan halpa on C-vitamiini, jota olisi hyvä päivittäin ottaa vähintään 500 mg. Tupakoitsijat tarvitsevat vielä reilummin. Tupakointi kuluttaa C-vitamiinia. Tutkimuksen mukaan C-vitamiini voi aukaista verisuonia jopa 25 %.

Suositeltavat ruokaöljyt

Ruokaöljyistä kookosöljy on hyvä paistamiseen. Monet ruokaöljyt eivät kestä kuumentamista. Itse käytän voita paistamiseen ja kaikkeen ruuanlaittoon, koska se kestää kuumentamisen, eikä näin muodosta haitallisia yhdisteitä.

Ruokaöljyiksi salaatteihin kannattaa valita sellaisia öljyjä, joissa on paljon Omega 3-rasvahappoa. Parhaimpia ruokaöljyjä on Camelia öljy, jossa Omega 3-rasvahappoa on 39 % ja Omega 6-rasvahappoa vain 15 %. Avokado- ja oliiviöljyt ovat myös hyviä kylmäpuristettuina neitsytöljyinä.

Omega 6-rasvahappoa me suomalaiset saamme liikaa erilaisten rasvojen ja ruokien mukana, siksi niitä ei tietoisesti kannata tankata lisää.

Transrasvat haitallisimpia

Transrasvoja on lähinnä teollisesti valmistetuissa eineksissä. Ranskanperunoissa voi olla jopa 6 %. Margariineissa on transrasvoja 0,2-0,5 %, voissa 2 %, kasvisrasvajäätelössä 2,1 % ja kermajäätelössä 0,3 %. Transrasvat ovat kaikkein haitallisimpia, koska ne alentavat hyvää HDL kolesterolia ja nostavat LDL kolesterolia, sekä edistää LDL kolesterolin hapettumista.

Voit tällä lomakkeella jättää yhteydenottopyynnön Terveenä Suuntana100 -blogin kirjoittajalle Erkki Myllyharjulle.

Erkki ottaa Sinuun yhteyttä joko sähköpostilla tai soittamalla hänelle sopivana ajankohtana.

Nimi (*)

Sähköposti(*)

Puhelin(*)

Viestisi (*) Erkki Myllyharjulle

* pakollinen tieto

Erkki Myllyharju_web_2191

Erkki Myllyharju

Kirjoittaja Erkki Myllyharju tuottaa tähän blogiin ikäihmisten terveyteen liittyviä kirjoituksia.
Kirjoittaja toivoo käsiteltävien asioiden auttavan ihmisiä pysymään terveenä,
paranemaan ja voimaan paremmin.

Kirjoittaja jättää vastuun tietojen soveltamisesta tai tulkinnasta lukijalle.

Hienoa jos voit jakaa tämänEmail this to someoneShare on FacebookPrint this page